13.10.2013

I Love Me -messut ja pikkasen Silakkamarkkinoita

Eilen suunnattiin siis heti aamusta FaerieS:n kanssa Silakkamarkkinoille. Oltiin hyvissä ajoin paikalla, eikä porukkaa ollut vielä kovinkaa paljoo liikkeellä. "Markkinat" nyt ei ollut kovin suuret ja taidettiin olla 20 minuutissa jo kierretty veneet ja kojut läpi kahteen kertaan. Jokaisessa kojussa samoja silakkapurkkeja vähän eri muodoissa ja samoilla hinnoilla. Silakoiden lisäksi tarjolla oli mm. saaristolaisleipää ja tyrnihilloja/mehuja. Ihan kiva, että nyt nekin on nähty, mutta enpä usko toista kertaa meneväni sinne. Satamassa tosin oli muutama iiiso vene, joita oli kiva katsella. Taas alkoi harmittaa, että Tall Ships Races kerkes mennä ohi, ennenkuin edes oikeastaan tajusin niistä mitään.








Markkinoilta jatkettiin matkaa messuille, jossa oltiinkin jo puoltuntia ennen ovien avaamista paikalla. No tällä kertaa odottavan aika meni nopeasti ja lähettiin kiertelemään aluetta. S huomasi 10€ kulmien muotoiluja yhessä ständissä ja päätettiin mennä laittamaan naama kauniiksi heti. Oltiin ensimmäisiä, joten ei tarvinut odotellakkaan ollenkaan. Kulmien muotoilun jälkeen kaverit soittelikin tulleensa kanssa paikalle ja lähettiin sitten kimpassa kiertelemään aluetta. Paljon kaikkea katseltavaa olikin, jotain kivaa tarttui mukaankin ja kierrellessä aikaa vierähti vissiin 3,5h. Sen jälkeen oli kyllä ainakin selkä ihan jumissa, kun oli olalla kantanut jättikassia täynnä tietysti kaikkea mainoksia ja ilmaiskamaa sekä ostetut jutut. Siinä kun hallia tuli vedettyä siksakkia niin mä unohdin totaalisesti käydä Zoya:n ständillä mikä oli ehkä se mun ykkösjuttu! No, ens kerralla sitten.

Kuvia ei tullut messuilta napsittua paljoakaan, siinä hulinassa puhelin unohtu laukkuun. Neki vähät kuvat tais olla suurinosa Cocovi:n jättiständiltä.







Matkaan tarttui kasa Color Clubin lakkoja ja artlinereita, Ecotools:n pari sivellintä, muumi- ja talviteetä sekä sitä kuuluisaa Psylliumia Cocoviltä. Parhain ilmaisjuttu oli ehdottomasti noi pikkuset Moroccanoil:n pussukasta löytyneet hiusöljyt. Oon ikuisuuden halunnut kokeilla noita superkehuttuja öljyjä, mutta en ole raaskinut niitä ostamaan kalliin hinnan vuoksi. Nyt voin helposti kokeilla niitä ja sitten harkita josko sellaista täytyy ostaa isossa koossa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!